På svenska | In English

Yritystieto

14.12.2007

Muutoksia bussiaikatauluissa joulunpyhinä

Joulun menoliikenne jakaantuu arvioiden mukaan muutamalle aattoa edeltävälle päivälle. Arviolta 25 000–35 000 matkustajaa aloittaa joulunviettomatkansa Helsingin linja-autoasemalta, jossa liikenteen odotetaan olevan vilkasta aattopäivään asti. Lipunmyynnin ruuhkat on helpointa välttää ostamalla liput joulunviettomatkalle jo etukäteen. Tiheät vuorovälit ja tarvittaessa vuoroille otettavat lisäautot varmistavat mukaan mahtumisen.


Joulunajan bussiliikenteessä on aikaisempien vuosien tapaan paljon liikennöitsijäkohtaisia ja alueellisia eroja. Aikataulut on hyvä tarkistaa paikkakunnan bussiasemalta, Matkahuollon valtakunnallisesta aikatauluneuvonnasta 0200 4000 (1,64€/puhelu + pvm) tai iMatkahuollon internetsivuilta.

Bussi- ja paikkalippujen ostamista ei kannata jättää lähtöhetkeen, sillä bussiasemien lipunmyynneissä on kaikkein ruuhkaisinta joulunaluspäivinä.

Kaikkiin pika- ja eräisiin vakiovuoroihin voi varata bussi- ja paikkaliput puhelimitse numerosta 0200 4000. Ennakkoon puhelimitse varatut liput voi lunastaa Matkahuollon omilta toimipaikoilta, lippuja myyvistä asiamiespisteistä tai R-kioskeilta. Liput tulee lunastaa viimeistään lähtöä edeltävänä arkipäivänä klo 13 mennessä. Pikavuoroihin ja eräisiin vakiovuoroihin voi ostaa liput myös netin välityksellä (eBus-lippu). Netistä voi samalla hankkia myös paikkalipun ja varata valmiiksi haluamansa istuimen bussista. Joulunpyhien eBus-liput on hankittava perjantaihin 21.12.2007 klo 13.00 mennessä.

Joulunajan muutokset liikenteessä


21.12.2007 ajetaan perjantailiikenne (myös viikonloppuun liittyvät erilliset P-vuorot).
22.12.2007 ajetaan lauantailiikenne.
23.12.2007 ajetaan S- ja SS-vuorot.
24.12.2007 ajetaan lauantaivuorot siten, että klo 14.00 ja sen jälkeen lähtevät vuorot voidaan olla ajamatta. Bussiyrityksestä riippuen varsinkin pikavuoroliikennettä on tarjolla rajoitetusti myös aattoiltana ja joulupäivänä.
25.12.2007 voidaan olla kokonaan ajamatta.
26.12.2007 ajetaan pyhävuorot (S- ja SS-vuorot).
27.12.2007 ajetaan torstailiikenne.
28.12.2007 ajetaan perjantailiikenne (voidaan olla ajamatta erilliset P-vuorot).

Uudenvuoden ajan muutokset liikenteessä


30.12.2007 (sunnuntai) ajetaan S-vuorot (voidaan olla ajamatta SS-vuorot).
31.12.2007 ajetaan maanantaivuorot (erilliset M-vuorot voidaan olla ajamatta).
1.1.2008 ajetaan S-vuorot (lisäksi voidaan ajaa SS-vuorot).
2.1.2008 ajetaan keskiviikkoliikenne, lisäksi voidaan ajaa erillisiä maanantain M-lisävuoroja.

Loppiainen 2008


4.1.2008 (perjantai) ajetaan perjantailiikenne.
5.1.2008 ajetaan lauantailiikenne.
Loppiaispäivänä 6.1.2008 ajetaan pyhävuorot (S- ja SS-vuorot).

Aikatauluneuvonnan palveluajat


Matkahuollon asiakaspalvelukeskus 0200 4000 (1,64 €/puhelu + pvm) palvelee normaalisti maanantaista lauantaihin klo 7–21 ja sunnuntaina klo 8–21. Jouluaattona aikatauluneuvonta vastaa klo 7–14 välisenä aikana ja joulupäivänä klo 12.30–20.00. Tapaninpäivänä palataan normaaleihin aukioloaikoihin klo 8–21. Aikataulutiedot on hyvä varmistaa hyvissä ajoin, näin välttää mahdolliset jonotusajat ruuhkapäivinä.

Koko maan aikataulut löytyvät myös internetistä osoitteesta www.matkahuolto.fi. Pikavuoroliikenteen aikatauluja edellä mainitut poikkeusliikenteet huomioiden voi katsoa myös YLE:n teksti-tv:n sivulta 440.

 


























Oy Matkahuolto Ab on suomalaisten bussiyritysten omistama bussiliikenteen palvelu- ja markkinointiyritys, jonka pääliiketoiminta-alat ovat Matka- ja Pakettipalvelut. Matkapalvelut kehittää ja ylläpitää julkisen joukkoliikenteen matkustuspalveluja ja -tuotteita, muun muassa valtakunnallista matkalippujärjestelmää. Pakettipalvelut ylläpitää bussiliikenteeseen perustuvaa paketinkuljetusta, jonka kautta paketteja voi lähettää ympäri Suomen, Ahvenanmaalle sekä TNT:n kautta ympäri maailmaa. Verkkokaupan ja postimyynnin pakettipalveluja saa Tradekan toimipaikoista, joita ovat Siwa-myymälät, EuroMarketit ja Valintatalot. Matkalippujen lunastuspalveluja tarjoavat R-Kioskit. Matkahuollon noin 2 000 palvelupisteestä 60 on yhtiön omia toimipaikkoja.