16.11.2006
Oy Matkahuolto Ab ja Tradeka Oy aloittavat yhteistyön
Lähikaupan markkinajohtaja Tradeka Oy ja bussiliikenteen valtakunnallinen palvelu- ja
markkinointiyritys Oy Matkahuolto Ab ovat käynnistämässä uudenlaista yhteistyötä. 1.3.2007 alkaen
Tradekan kaikki Siwa-, Valintatalo- ja Euromarket –myymälät toimivat Matkahuollon kuljettamien
pakettien noutopisteinä. Matkahuollon nykyinen noin 500 toimipaikkaa sisältävä palveluverkosto
laajenee yhteistyön myötä lähes 1200 palvelutoimipaikkaan.
- Alkuvaiheessa laaja noutopisteverkosto palvelee perinteisiä postimyyntiyrityksiä sekä
voimakkaasti kasvavaa verkkokauppaa, Matkahuollon toimitusjohtaja Pekka Hongisto kertoo.
Käytännössä yhteistyö tarkoittaa sitä, että tavaralähetykselleen Matkahuollon kuljetuksen
ostanut asiakas voi valita sen noutopaikaksi joko Matkahuollon toimipaikan tai häntä lähimpänä
sijaitsevan Tradekan myymälän. Myymälä luovuttaa lähetyksen asiakkaalle ja perii siihen liittyvät
maksut. Myös palautuslähetykset voidaan hoitaa kaikkien Tradekan myymälöiden kautta.
Matkahuollon toimitusjohtaja Pekka Hongiston mukaan noutopaikkojen määrän kasvu lähes
kolminkertaiseksi parantaa Matkahuollon asiakkaiden palvelua.
- Noutopisteinä toimivien Tradekan myymälöiden pitkät aukioloajat, myös viikonloppuisin,
parantavat merkittävästi Matkahuollon pakettipalvelujen saatavuutta ja nopeuttavat pakettien
saamista sekä helpottavat asiakkaidemme asiointia. Paketin noudon yhteydessä asiakas voi hoitaa
samalla myös muita ostoksiaan, Hongisto korostaa.
Tradeka Oy:n toimitusjohtaja Markku Uiton mukaan Tradeka haluaa rakentaa yhteistyön kautta
myymälöihinsä kokonaan uuden palvelukokonaisuuden helpottamaan asiakkaiden arkea.
- Verkkokaupan ennustetaan kasvavan lähivuosien aikana 30-40 prosenttia. Se kasvattaa
pakettikuljetusten merkitystä tulevaisuudessa. Matkahuolto on meille erittäin mieluinen
yhteistyökumppani. Se on yksi alansa kolmesta suuresta toimijasta Suomessa, ja meillä on
samanlaiset näkemykset palvelujen kehittämisestä, Markku Uitto sanoo.
Lisätiedot
Oy Matkahuolto Ab: toimitusjohtaja Pekka Hongisto, gsm 0400 460 360 tai
liiketoimintapäällikkö Juha Wallin, gsm 040 568 1388
Tradeka Oy: toimitusjohtaja Markku Uitto, puh. (09) 733 2016, gsm 0400 407 870, s-posti:
markku.uitto@tradeka.fi (www.tradeka.fi)